//
archives

Strippisarjakuvat

This tag is associated with 2 posts

Lahjavinkit 2011: Lassi & Leevi

Kuten Egmont omassa blogissaan mainostaa, on joulumarkkinoilta löydettävissä myös uusi Lassi ja Leevi-kirja!

Uusin suomeksi ilmestynyt albumi kantaa nimeä Outoja otuksia vierailta planeetoilta (albumi perustuu amerikkalaiseen kokoelmaan nimeltä Weirdos from Another Planet) ja kaikki kirjan stripit ovat alunperin vuodelta 1988, jolloin sarjakuvantekijä Bill Wattersonin käden jälki oli kaikista mehukkainta. Kuten nimestä voinee arvata, kirjan aikana sarjakuvan nimikkohahmot pakenevat saateita aina Marsiin asti, mutta siinä ohessa kerkeää Lassi rikkoa isänsä lasit ja tutustua perheensä kanssa telttaretkeilyn iloihin.

Ylipäätään Lassi ja Leevi-sarjakuvat ovat aika varma valinta pukin kottiin; sarjakuva ei ole turhaan kerännyt faneja ympäri maailmaa. Nuorempikin sarjakuvanystävä nauttii Wattersonin strippien lukemisesta, mutta miehen sarjakuvista löytyy myös vakavampi, aikuisempaan makuun oleva puoli. Alkuperäiskielellä Lassi-pojan nimi on Calvin, joka tulee ranskalaiselta uskonpuhdistajalta Jean Calvinilta (1509-1564), joka lienee kaikille kristinuskon historiasta kiinnostuneille tuttu nimi. Lelutiikeri Leevi taas tunnetaan englanninkielisessä maailmassa nimellä Hobbes - tämä nimi puolestaan on perua keneltäkäs muultakaan kuin brittiläiseltä filosofilta Thomas Hobbesilta (1588-1679), jonka monet filosofiaa harrastavat tuntevat poliittisen filosofian uranuurtajana.  Kun hahmot ovat perineet nimensä näinkin suurilta ajattelijoilta, ei liene ihme että Wattersonin strippisarjakuvista on helppo löytää myös filosofista pohdiskelua humoristisen pinnan alta – allekirjoittanutkin on kirjoittanut parikin esseetä pohjautuen Lassi ja Leevi-strippisarjakuviin. Täysosumalahja Lassi ja Leevi-sarjakuva on ihmiselle, joka ei välttämättä harrasta intohimoisesti sarjakuvia, vaan korkeintaan lukee Hesarin sarjakuvaosion aamukahvin yhteydessä, mutta joka on kenties kiinnostunut filosofiasta tai muuten vain kuluttaa aikaansa pohdiskelemalla elämän suuria (ja miksei pieniäkin) kysymyksiä.

Lahjavinkit 2011: Nanna

Joulu lähestyy huimaa vauhtia ja kai niitä joululahjojakin pitäisi ryhtyä jo miettimään. Onneksi vuonna 2011 on ilmestynyt monta hienoa sarjakuvateosta, joten sarjakuvaharrastaja löytänee halutessaan lahjat niin mummille, pikkuveljelle kuin omalle kullalleenkin sarjakuvien parista! Tästä starttaakin pienen pieni juttusarja näin joulukuun kunniaksi, kun kerta joulukalenteria ei ylläpitäjä oman, mukamas niin kiireisen elämänsä takia saanut väkerrettyä…

Tänä vuonna on ilmestynyt runsaasti kevyempään makuun soveltuvia humoristisia sarjakuvia, jotka varmasti uppoavat moneen sarjakuviin tottumattomaankin lukijaan. Yksi näistä on viime elokuussa kauppoihin tullut Nanna-ketun seikkailuista kertova toinen kovakantinen strippikokoelma, Nanna 2: Jäljet pelottavat. Turkulaisen Tuuli Hypénin luoma veikeä citykettutyttö Nanna seikkailee ylioppilaskylissä ja vaikka allekirjoittanut ei opiskelekaan yliopistossa, on punahäntään helppo samaistua; ei se ihmisten elämä ole aina helppoa sellaisellekaan, joka on ollut ihminen koko ikänsä! Ensimmäisen kirjan perusteella Nannaa voi suositella jokaiselle opiskelijalle, joka on edes potentiaalisesti kiinnostunut sarjakuvista. Tosin luultavasti Nannasta pystyy nauttimaan myös ei-opiskelija, jos muuten hieman manga-henkinen, söpö kuvitusjälki ja hauskat vitsit kiinnostavat. Nannassa kun kyse on kuitenkin pohjimmiltaan aika neutraaleista vitseistä, seä arkipäivän tilanteiden ihmettelystä hieman erilaisestanäkökulmasta, joskaan näkökulma ei ole liian poikkeava ja radikaali. Kuten sanottua, cityketty Nannan vaikeuksiin on helppo samaistua, vaikka itse ei olisikaan aiemmin viettänyt elämäänsä metsässä kettuna…

 

 Koska Nanna on strippisarja, toimivat stripit myös omina kokonaisuuksinaan, mutta ehkä mielekkäämpää on ostaa myös ensimmäinen osa pukin konttin. Arktisen banaanin julkaisemat kirjat ovat helposti saatavissa ihan tavallisistakin kirjakaupoista.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.