//
archives

Puupäähattu

This tag is associated with 2 posts

Kaisa Lekasta vuoden 2012 Puupää

Kuva: Suomen sarjakuvaseura ry

Suomen sarjakuvaseura ry:n myöntämän Puupäähattu-tunnustuspalkinnon saa vuonna 2012 sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ansioistaan sarjakuvantekijänä.

Kaisa Leka (s.1978) on porvoolainen sarjakuvataiteilija, graafikko ja kuvittaja. Lekan sarjakuvien keskeisiä teemoja ovat vammaisuus ja henkinen etsiminen – sekä politiikka. Leka toimii Porvoon kunnanvaltuutettuna ja oli ehdolla eduskuntaan kevään 2011 vaaleissa Vihreiden ehdokkaana. Itsensä pallopäiseksi hiireksi piirtävä sarjakuvataiteilija kertoo sarjakuviensa välityksellä elämästään hyvinkin avoimesti, eikä Leka pelkää käsitellä vakavampiakaan aiheita.

Lekan hiirihahmo erottuu jalkaproteesiensa vuoksi ja sellaiset löytyvät myös sarjakuvataiteilijalta itseltään. Tunnetuimmassa teoksessaan I am not these feet lukija pääsee seuraamaan Lekan jalkojen amputaatioon johtavaa prosessia. Prosessi ei suinkaan lopu leikkauspöydälle, vaan teoksessa nähdään myös miten Leka opettelee uudelleen kävelemään askel askeleelta – ja lopulta uusilla jaloilla päästään paljon kauemmas kuin vanhoilla. Lekan omaelämänkerrallisissa sarjakuvissa vammaisuus tuodaan rehellisesti, kaunistelematta ja kauhistelematta esille, vaikka vammaisuus on edelleen tabu, josta ei haluta puhuta.  Vaikka aiheet usein Lekan teoksissa ovat usein raskaita, sopivaa kontrastia tuo hänen naivistinen ja yksinkertainen piirustustyylinsä. Helposti lähestyttävä tyyli ei kuitenkaan kevennä itse aiheita, mutta antaa lukijalle mahdollisuuden tulla entistä lähemmäs, eikä pelota ketään pois.

Teoksesta Tour d'Europe (Absolute Truth Press, 2010)

Kansalliskirjastossa avattiin Kaisa Lekan töistä koottu näyttely palkinnonjakotilaisuuden yhteydessä 19.1. Sarjakuvanäyttely on esillä 20.1.–5.3.2012 Agricola-huoneessa.

(Suomen sarjakuvaseura ry)

 

Puupäähattu jaetaan 19.1.

Suomen sarjakuvaseura ry järjestää vuosittaisen Puupääpalkinnon jakotilaisuuden torstaina 19. tammikuuta 2012 klo 12.00 alkaen Kansalliskirjaston Kupolisalissa, osoitteessa Unioninkatu 36, Helsinki. Tervetuloa.

Perinteiseen tapaan palkinnon saajan, uuden Puupään henkilöllisyys selviää vasta paikan päällä. Tilaisuuden jälkeen Kansalliskirjaston Agricola-huoneessa avataan palkinnon voittajan töistä koostuva sarjakuvanäyttely, joka on esillä 20.1.-5.3. Palkinnonjakotilaisuuden jälkeen luvassa on myös kahvitarjoilu.

Palkinto on nimetty Pekka Puupää-hahmon mukaan ja itse palkinto onkin kopio Puupään hatusta päivänkakkaroineen kaikkineen. Suomenruotsalaisen sarjakuvataiteilija Ola Fogelbergin luomaa Pekka Puupäätä pidetään yleisesti Suomen ensimmäisenä merkittävänä sarjakuvahahmona. Ensimmäinen Puupäähattu jaettiin vuonna 1972, josta lähtien Suomen sarjakuvaseura ry on myöntänyt palkinnon joka vuosi ansioituneelle sarjakuvan tekijälle. Siitä huolimatta että suurin osa palkituista on sarjakuvapiirtäjiä, on vuosien saatossa palkittu myös muutama käsikirjoittajakin. Palkittujen joukossa seisovat mm. Juba Tuomola, Tove & Lars Jansson ja Katja Tukiainen. Viime vuonna palkinto myönnettiin Tampereella asuvalle Tommi Musturille (s.1975).

Kuka tänä vuonna saa palkinnon? Se nähdään vasta ensi torstaina!

(Sarjakuvaseura)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.