Vuonna 2011 saimme nauttia (tai kärsiä) lukuisista eri supersankarisarjakuviin pohjautuvista elokuvista. Ei kannata unohaa myöskään Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus-elokuvaa, joka sekin on sarjakuvaan perustuva elokuva. Mitä sitten juuri päättyneenä vuonna nähtiin? Onko jotain jäänyt ehkä näkemättä? Nyt on korkea aika katsoa taaksepäin ja listata vuoden 2011 sarjakuvapohjaiset elokuvat – varsinkin kun näillä näkymin vuosi 2012 jatkaa tämän vuoden linjalla, eli luvassa on monen monta uutta elokuvasovitusta tutuista sarjakuvista!
Oliko joulupukki unohtanut pakata sarjakuvia konttiinsa ennen kuin lähti korvatunturilta? Vai unohditko itse että elämänsä tärkeimmälle henkilöllekin pitää ostaa lahjoja – eli itselleen?
Onneksi Huuda Huudalla on koko joulukuun ajan, eli vielä joulun jälkeenkin voimassa tarjous jolla kaikki kirjat lähtevät kustantamon nettikaupasta -20% hinnalla! Kaiken lisäksi tilaukset lähetetään kotiin ilman postikuluja, joten jos joululahjarahat kuumottavat jo nyt taskussa, ovat Huuda Huudan sarjakuvat mainio sijoituskohde.
Huuda Huuda-kustantamo syntyi tarpeesta julkaista suomeksi laadukasta, graadista kirjallisuutta vuonna 2006 Jelle Hugaertsin ja Tommi Musturin keskustelujen pohjalta, ketkä näkivät Suomen käännössarjakuvan alennustilan kaipaavan kipeästi kustantamoa, joka uskoisi todella sarjakuvaan ilmaisukeinona, sekä tekijöihinsä ja sarjakuviinsa. Elinaikanaan Huuda Huuda on kustantanut kokonaisten albumien lisäksi myös pienempiä pamfletteja sekä erilaisia antologioita – esimerkiksi tänä vuonna ilmestynyt Finnish Comics Annual 2011 on Huuda Huudan kustantama. Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä tutuksi tulleista, Jyrki Nissisen tekemistä Auttajahai-stripeistä koostuva kokoelmakin on Huuda Huudan kustantama. Muita suomalaisten tekijöiden tekemiä Huuda Huudan kustantamia teoksia ovat mm. Olli Hietalan “Lihan himo”-pamfletti, sekä Tommi Musturin “Samuelin matka”, joka on ennen kaikkea graafisesti ihastuttava, sanaton sarjakuvateos.
Suomalaisen sarjakuvan lisäksi Huuda Huuda on myös julkaissut paljon käännössarjakuvaa, kuten kustantamoa perustettaessa oli tarkoituskin. Jo vuonna 2009 ilmestyi ranskalaisen sarjakuvatekijän Joann Sfarin albumi “Pascin”. Meillä Suomessakin Joann Sfar on jo kohtuullisen tunnettu, kiitos Egmontin julkaiseman “Rabbin katti”-jatkosarjan sekä Arktisen Banaanin julkaiseman “Pikku Vampyyrin”. Vuonna 2009 ilmestyi myös WSOYn kustantamana Sfarin sarjakuvasovitus Antoine de Saint-Exupéryn klassikosta “Pikku Prinssi”.
Enemmistö Huuda Huudan kustantamasta käännössarjakuvasta on kuitenkin hieman tuntemattomampien tekijöiden tuottamaa, joista esimerkkeinä voisi mainita Rui Tenreiron, Mozambikista lähtöisin olevan tekijän Norjassa piirtämän “Metsän pidot”-albumin, yhdysvaltalaisen Jeffrey Brownin herkkä, vuoden kestäneestä kaukosuhteesta kertova “Haparointia”-albumi sekä pamfletit ”Yölinja” (Yong-Deuk Kwon, Korea), “Sisyfos” (Anders Nilsen, Yhdysvallat), “Bar Miki” (Michelangelo Setola, Italia) sekä “Ei Muistikuvaa” (Bendik Kaltenborn, Norja).
Jos siis joululahjarumban jäljiltä tai sen seurauksena taskusta löytyy ylimääräisiä euroja, kannatanee tarttua Huuda Huudan tarjoukseen vielä kun tämän vuoden puolella elellään!
Viimeisimmät kommentit