Vuonna 1922 vuoden ensimmäisenä päivänä syntynyt Robinson tunnettiin eritoten Jokerin luojana ja oli hän luomassa myös alkuperäisen Robinin hahmoa yhdessä legendaarisen Bob Kanen kanssa, joskin kaksikko myöhemmin riitelikin siitä, kuka hahmojen takana todellisuudessa oli. Niin tai näin, lahjakas Robinson palkattiin jo 17-vuotiaana Kanen apulaiseksi. Ensin Robinsonin toimenkuvaan kuuluivat tekstaaminen ja taustojen tussaaminen, mutta vuoden aikana Robinson päätyi Batman-sarjakuvien päätoimiseksi tussaajaksi. Kun Robinson myöhemmin lopetti Kanen alaisuudessa työskentelemisen, Batman-sarjakuvia edelleen kustantava DC/ Nationals Comics palkkasi Robinsonin, jolle hän piirsi lukuisia kansikuvia 1940-luvulla.
Sotien aikana sarjakuvakirjojen menekki laski huomattavasti ja niinpä Robinsonkin 60-luvun lopulla jätti supersankarien maailman siirtyäkseen sanomalehtisarjakuvien pariin. Robinson toimi 60-70-luvulla ahkerasti alan ammatillisissa järjestöissä, esimerkiksi hän toimi puheenjohtajana useampia vuosia sekä National Cartoonist Societyssa (NCS) että The Association of American Editorial Cartoonistissa (AAEC).
Robinson pysytteli julkisuudessa aina viimeisimpiin vuosiin asti, promotoiden ahkerasti kirjojaan ja näyttelyjään. Vuonna 2007 DC Comics myös ilmoitti, että Robinson oli nimitetty ns. luovaksi konsultiksi (“creative consultant“). Hän konsultoi Jokerin hahmon alkuperäisenä luojana mm. Christopher Nolanin hittielokuvaa “Yön Ritari – The Dark Knight“, missä Jokeria tulkitsee Heath Ledger, hänkin jo edesmennyt.
(CBR)
Viimeisimmät kommentit