Traconin lipunmyynti on auki

Seitsemännen kerran järjestettävä Tracon avasi lipunmyyntinsä maanantaina. Ennakkoon ostettu lippu koko viikonlopulle maksaa 15 euroa, yksittäisen päivän lippu 10 euroa. Ovelta ostettuna lippujen hinnat ovat 5 euroa korkeammat. Nyt on mahdollista varata myös paikkansa lattiamajoitukseen – tällä hetkellä molemmille öille olevia lattiamajoituspaikkoja on tarjolla vain 100 paikan edestä, joten kannattanee olla vikkelä.

Taidekujavaraus aukeaa puolestaan ensi lauantaina 12.5. kello 18. Traconin taidekuja on Suomen conitaivaan suurin: viime vuonna myyntipöytiä oli peräti 60 kappaletta. Tänäkin vuonna taidekujalta pitäisi löytyä kuulemma vähintään 50 pöytää. Pöydät kustantavat koko viikonlopulta 15 euroa, eikä pöytävuokra sisällä tänäkään vuonna itse pääsylippua tapahtumaan.

Tänä vuonna Tracon järjestetään Tampereella Tampere-talossa lauantaista sunnuntaihin 8. -9. syyskuuta 2012. Tapahtuman teemana on tänä vuonna maailmanloppua pakoon - saattahan tämä jäädä viimeiseksi Traconiksi, jos maailmanlopun ennustuksia on uskominen.

Sarjakuva-Finlandia Ville Tietäväiselle

Tampere Kuplii ry:n perustama Sarjakuva-Finlandia-palkinto jaettiin tänään perjantaina Tampere Kuplii-tapahtuman yhteydessä. Nelihenkinen valintalautakunta oli jo aiemmin valinnut 68 ehdokkaan joukosta kymmenen finalistia. Tämän kertaisten finalistien joukosta löytyivät Jyrki A. Mäen Hermolomamatka, Satu Lusan Kaunotar ja Hirviöt, Pauli Kallion & Christer Nuuttisen Kramppeja & nyrjähdyksiä – Parempaa elämää, Ilkka U. Pesämaan Mein Hmpf, Tommi Musturin Neljäs Toivon kirja, Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet, Pauli Kallion & Tiitu Takalon Ottopoikia ja työläistyttöjä. Yhdeksän tarinaa Tampereelta, Anna Sailamaan Paimen, M. A. Jeskasen Perkele – Myytillisiä tarinoita sekä JP Ahosen Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe.

Lopullisen palkinnon saajan valitsi tänä vuonna näyttelijä Armi Toivanen. Toivanen nosti finalistien joukosta palkinnon saajaksi Ville Tietäväisen sarjakuva-albumin Näkymättömät kädet.

Toivanen perusteli valintaansa seuraavasti:

Tämä ohittamattoman tärkeä teos kouraisee ja koskettaa syvältä, jättäen lukijaansa pysyvän jäljen, kuten hyvä taide onnistuessaan tekee. Kerronta on tarkkaa ja sen rytmi täydellinen. Tämä tarina on todellinen ja sen ihmiskohtalot aitoja, mutta Tietäväinen ei asetu aiheensa yläpuolelle.

Näkymättömät kädet on suomalaisittain ainutlaatuinen sarjakuvateos. Se kertoo tarinan marokkolaisesta Rashidista, joka työttömäksi jouduttuaan päättää lähteä Eurooppaan paremman elämän toivossa. Vaarallisella merimatkalla hän menettää ystävänsä ja paperittomana eläminen Espanjassa on kaikkea muuta kuin mitä Rashid oli haaveillut. Teostaan varten Tietäväinen on tehnyt mittavasti taustatyötä: tekijä kulki itse päähenkilön kiertämän reitin Espanjan pahamaineisia vihannestarhoja myöten ja kuuli henkilökohtaisesti paperittomien tarinoita. Köyhien epätoivoa ja riistoa tavataan kuitenkin myös Espanjan ulkopuolellakin: siirtotyöläisiä ja halpatyövoimaa riistetään myös Suomessa, niin kuluttajien kuin yritystenkin toimesta.

Ville Tietäväinen (s.1970) on aikoinaan valmistunut arkkitehdiksi, mutta hän on toiminut opiskeluajoistaan asti graafisen suunnittelun ja kuvittamisen saralla, minkä lisäksi Tietäväinen toimii myös käsikirjoittajana. Näkymättömät kädet (WSOY 2011) on kaiken kaikkiaan Tietäväisen kolmas sarjakuvateos.

Tukholmassa tapahtuu

JENGISOTA 145 (Gängring 145)

Genre: Dekkari
Suositusikäraja: -
Tekijät: Jens Lapidus (käsikirjoitus), Peter Bergting (kuvitus)
Pituus: 164 sivua
Formaatti: Pehmeäkantinen 227 x 158 mm albumi
Saatavuus: Liken kustantama albumi löytyy monen eri kirjakaupan valikoimista, sekä ainakin pääkaupungin kirjastoista.
★ ★ ★ ✩ ✩

Jivan Al-Askori raiskataan rajuilla jatkoilla huuruisen ravintolaillan päätteeksi. Aamulla Jivan soittaa veljelleen Mahmudille, joka ei aio tyytyä odottamaan viranomaisten toimia vaan päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Tämä on lähtölaukaus julmalle jengisodalle eteläisessä Tukholmassa, alueella jonka postinumero on 145.

Ilmiömäisen suosittu rikoskirjailija Jens Lapidus astuu ensi askeleensa sarjakuvamaailmassa. Kuvittaja Peter Bergting on piirtänyt Lapiduksen käsikirjotuksesta dramaattisen tarinan alamaailman ehdottomista laeista.

Jengisota 145-albumia lukiessa tuntee elävästi käsikirjoittajan, Tukholmalaisen puolustusasianajajan Jens Lapiduksen haparoivat ensiaskeleet sarjakuvan maailmassa. Lukijalle käy nimittäin erittäin selväksi se fakta, että Lapidus on tottunut nimenomaan kirjoittamaan romaaneja, ei niinkään sarjakuvia.

Mikään keltanokka tarinankertojana Lapidus ei kuitenkaan ole. Miehen Tukholman alamaailmaan sijoittuvat romaanit ovat myyntimenestyksiä ja ensimmäinen elokuvasovituskin on jo nähty valkokankailla. Sarjakuvakäsikirjoittaminen on kuitenkin oma taiteenlajinsa ja tällä taiteen saralla Lapiduksen eteneminen on vielä hieman haparoivaa.

Lapiduksen haparoinnista huolimatta, Jengisota 145 on varsin viihdyttävä ja mukaansatempaava sarjakuvadekkari. Puolustusasianajajana työskennellyt Lapidus selvästi tietää mistä puhuu ja hänen kirjoittamansa kuvaus Tukholman alamaailmasta tuntuu uskottavalta. Itse olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, ettei muslimimaahanmuuttajia käsitellä liian yleistävästi ja yksipuoliseksi: sarjakuvaan on muunmuassa sisällytetty kohtaus, jossa Mahmud isänsä pyynnöstä menee moskeijaan. Kohtauksessa käy hyvin ilmi, ettei Mahmud oikeastaan koe minkäänlaista yhteyttä isänsä uskontoon ja alkuperään: Mahmud esimerkiksi puhuu paljon mielummin ja sujuvammin ruotsia, kuin arabiaa. Voisi kuvitella, että moni toisen polven maahanmuuttaja valitettavasti löytää itsensä samankaltaisesta tilanteesta, kahden kulttuurin välistä, kuulumatta varsinaisesti kumpaankaan.

Sanoessani Lapiduksen kerronnan olevan hieman haparoivaa, tarkoitan sitä, että Jengisota 145:n kerronta nojaa harmillisen paljon tekstiin. Selittäviä tekstilaatikoita on runsaasti, hahmot käyvät jatkuvasti joko dialogia keskenään tai sitten sisäistä monologiaan ja varsinaisten sarjakuvasivujen väliin on ujutettu erilaisia tekstipätkiä, joiden tehtävänä lienee valaista lukijalle sarjakuvan juonta vielä tarkemmin, mutta jotka onnistuvat vain puuduttamaan lukijaa. Harmillisen usein tulee tunne, että kokenut kuvittaja Peter Bergting vain kuvittaa Lapiduksen tekstiä, sen sijasta että kertoisi itse kuvillaan tarinaa.

Muutama kuvien varaan nojaavakin kohtaus tuhdista albumista löytyy, ja ne ovatkin varsin onnistuneita. Bergtingin kuvitus on muutoinkin silmää miellyttävää: paikoitellen kynän jälki on hutaistun ja viimeistelemättömän näköistä, mutta kaiken kaikkiaan yksinkertaiset lineartit ja myös varsin yksinkertainen tietokoneväritys toimii. Kuvitus ei herätä oikeastaan tunteita suuntaan eikä toiseen ja neutraalit kuvat sopivatkin hyvin Lapiduksen dekkaritarinan aisapariksi. Olisin kuitenkin itse kaivannut hieman enemmän rohkeutta kuvittajalta astua itse tarinankertojan saappaisiin: sarjakuva on kuitenkin sarjakuvaa, ei pelkästään tekstin koristelemista kuvilla. Parhaimmillaan sarjakuvassa teksti ja kuvat kulkevat käsi kädessä, tasavertaisina tarinan osina.

Vaikka Jengisota 145 onkin yksinään jo eheä kokonaisuus, tarina jää silti jollain tapaa kesken. Maahanmuuttajuuden, uskonnon ja rikollisuuden kaltaisia suuria teemoja käsitellään jo pinnallisesti, mutta lukija jää odottamaan enemmän. Toivoa siis sopii, että tämä kaksikko jatkaa yhteistyötä ja tulevaisuudessa saamme lukea lisää Stockholm Noiria sarjakuvamuodossa: luultavasti jo toisessa sarjakuvassa Lapiduskin pääsisi haparoinnista eroon. Sanontahan kuuluu, että harjoittelu tekee mestarin, ja Lapidus on jo nyt varsin lähellä mestaruutta.

Maan mahtavimmat sankarit

THE AVENGERS (USA 2012)

Genre: Seikkailu, supersankarit, toiminta
Ikäraja: K-12
Ohjaaja: Joss Whedon
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Scarlett Johansson, Chris Hemsworth, Jeremy Renner, Samuel L. Jackson, Tom Hiddleston
Kesto: 142 min
★★★★★

Marvel Studios esittää elokuvan “Marvel’s The Avengers”, jonka kaikkien aikojen supersankarikaartissa ovat mukana Marvelin supersuositut sankarit Iron Man, Hulk, Thor, Captain America, Hawkeye ja Black Widow. Kun uusi, yllättävä vihollinen uhkaa koko maailman turvallisuutta, kansainvälisen turvajärjestön johtaja Nick Fury huomaa tarvitsevansa tiimin, joka kykenisi pelastamaan maailman katastrofin partaalta. Niin käynnistyy kiireen vilkkaa maailmanlaajuinen värväyshanke.

Tässä se nyt sitten olisi. Elokuva, jonka suunnittelu aloitettiin jo seitsemän vuotta sitten. Elokuva, jolle elokuvat Incredible Hulk, Iron Man, Iron Man 2, Thor ja Captain America valmistelivat tietä. Marvelin kauan odotettu The Avengers.

Aiempina vuosina Marvel myi sarjakuvahahmojensa filmatisointioikeuksia vieraill firmoille, minkä seurauksena saatiin aikaiseksi kasa vaihtelevan laatuisia, toisistaan irrallisia elokuvasovituksia aina Bryan Singerin X-Meneistä oudompiin ö-luokan tekeleisiin. Vihdoin vuonna 2005 Marvel päätti ottaa riskin ja ryhtyä itse tuottamaan elokuvia omista hahmoistaan.

Viime vuosina ilmestyneet elokuvat ovatkin kaikki olleet jo yksinäänkin viihdyttäviä toimintapläjäyksiä ja erityisesti Robert Downey Juniorin tähdittämä ensimmäinen Iron Man oli myyntimenestys. Jokaisessa aiemmin mainitussa elokuvassa on kuitenkin vihjailtu jonkin suuremman olevan tulossa – lupaukset ovat kutkuttaneet sarjakuvanörtin mieltä, mutta toisaalta aiheuttaneet myös hermostuneisuutta. Idea tuoda Tony Starkin, Kapteeni Amerikan, Haukansilmän, Mustan Lesken, Hulkin ja Thorin kaltaiset karismaattiset hahmot yhteiselle valkokankaalle ei ole ihan mutkaton – itse pelkäsin vielä elokuvateatterissa mainoksia katsellessanikin, että elokuva tulisi läsähtämään kolmannen X-Men-elokuvan kaltaiseksi fiaskoksi, josta ei enää kehtaisi puhua teatterista poistumisen jälkeen.

Onneksi mainitut pelot osoittautuivat turhiksi. The Avengers on nimittäin kaikkea muuta kuin pettymys: totta puhuen elokuva ylitti omat odotukseni täysin ja minä sentään odotin suitsutetulta elokuvalta paljon.

The Avengers on selkeästi jatko-osa aiemmille viidelle elokuvalle – elokuvan sankareita ja päävihollista Lokia ei erityisesti esitellä enää tässä elokuvassa, vaan katsojan selkeästi odotetaan tehneen kotitehtävänsä. Erityisesti viime vuoden Thor kannattaa olla nähtynä ennen The Avengersin katsomista, sillä muuten pahiksen viittaa kantavan Lokin motiivit saattavat olla vaikeita ymmärtää. Tosin elokuvassa viitataan myös useampaan otteeseen Captain Americaan, joten turvallisinta lienee katsastaa The Avengers vasta aiemmin mainittujen viiden elokuvan jälkeen.

Itse pidän hyvänä ratkaisuna ohittaa hahmojen perinpohjainen esittely, siitäkin huolimatta että monet ei-Marvel-fanit tästä ratkaisusta varmaan hivenen kärsivätkin. Tämän ratkaisun myötä aikaa itse toiminnalle ja jopa hahmonkehitykselle jää kuitenkin paljon enemmän – elokuva on jo nyt harvinaisen pitkä, runsaat 2 tuntia ja 20 minuuttia. Pituudestaan huolimatta leffa pitää kuitenkin jatkuvasti otteessaan, eikä teatterissa katsoja kerkeä kyllästyä.

Yllättävää on, miten hyvin elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Joss Whedon hallitsee runsaslukuisen päähenkilökaartin. The Avengersin hahmojen vuorovaikutus on luontevaa, eikä yksikään hahmoista nouse toista suurempaan osaan – ei edes Robert Downey Jr:n egoistinen Tony Stark. Jopa vielä toistaiseksi omaa elokuvaansa vailla olevat Musta Leski (Scarlett Johansson) ja Haukansilmä (Jeremy Renner) saavat omat hetkensä valokeilassa.

Joss Whedonin ansioluettelosta löytyy sellaisia TV-sarjoja kuten Buffy, vampyyrintappaja ja Firefly. Miehen tuotantoa tuntevalle ei olekaan yllätys, että The Avengersissakin hahmojen dialogi on nasevaa ja sujuvaa. Whedon ei myöskään pelkää tarvittaessa keventää raskasta ja eeppistä yleistunnelmaa, ja elokuvan aikana pääseekin nauttimaan eeppisten taistelukohtausten lisäksi hyvistä one-linereista. The Avengers onnistuukin koko ajan säilyttämään supersankarisarjakuville tyypillisen keveän, viihdyttävän ilmapiirin, surullisista ja jännittävistä hetkistään huolimatta. Itselläni oli ainakin elokuvateatterista ulos astuessani hymy kasvoilla.

Ei sovi unohtaa myöskään oivallisen näyttelijäkaartin osuutta – ei ole yllätys että Robert Downey Jr loistaa jälleen kerran valkokankaalla, mutta myös muut näyttelijät hoitavat homman ansiokkaasti kotiin.

Ukkosenjumala Thoria tulkitseva Chris Hemsworth on selkeästi kasvanut näyttelijänä sitten Thorin – siinä missä Thorissa Hemsworthin näyttely oli ajoittain hivenen kömpelä ja alleviivattua, The Avengersissa Hemsworthin näyttely on paljon sujuvampaa ja itsevarmempaa.

Edward Nortonin jättämiin liiloihin kalsareihin astuneen Mark Ruffalon tulkitsemaa hieman hermostunutta, hieman pihalla olevaa Bruce Banneria alias Hulkia on myöskin ilo katsella. Itse ihmettelin kuinka Ruffalo tulisi korvaamaan Nortonin kaltaisen lahjakkuuden, mutta filmin nähtyäni täytyy myöntää, että taidan pitää Ruffalon Bannerista jopa enemmän kuin Nortonin versiosta.

Jeremy Rennerin tulkitsema Haukansilmä vilahtikin nopeasti jo Thorissa, mutta on ilo nähdä Renneriä hieman enemmänkin valkokankaalla. Rennerin intensiivinen ja värähtämätön katse ei jätä kylmäksi ja viimeisimmässä Mission: Impossible-elokuvassakin esiintynyt Renner sopii hyvin jousipyssyllä ammuskelevaksi kovikseksi. Itse haluan nähdä Rennerin Haukansilmää jatkossakin valkokankaalla – saa nähdä saako Haukansilmä jopa oman nimikkoelokuvansakin lähivuosina.

Myös omaa elokuvaansa vailla olevaa Mustaa Leskeä tulkitseva Scarlett Johansson hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Aiemmin Iron Man 2-elokuvassa esiintyneestä karatekissasta paljastuu The Avengersissa uusia sävyjä ja Johansson suoriutuu hyvin myös vakavammista kohtauksista.

Chris Evans puolestaan tulkitsee ikonista Kapteeni Amerikkaa alias Steve Rogersia – itse en pitänyt erityisesti hahmon viime vuonna ilmestyneestä nimikkoelokuvasta, mutta The Avengersissa Chris Evanskin pääsee loistamaan omalla vuorollaan muiden näyttelijöiden kanssa. Evansin tulkitsema kaikkensa menettänyt Kapteeni on paitsi sydäntäsärkevä, myös karismaattinen – ja vaikka elokuvassa ei yhtäkään sankaria nosteta toisten yläpuolelle, Kapteeni on kuitenkin Kapteeni, ja Evans suoriutuu hyvin roolistaan muiden hahmojen liidaajana taistelutilanteissa.

Loistavan roolisuorituksen tekee myös elokuvan ainoa brittinäyttelijä, Tom Hiddleston Thorin pahoille teille kääntyneenä kasvattiveljenä, Lokina. Vuoden 2011 tulokkaaksi nimetty Hiddleston tulkitsee hienosti itsensä petetyksi ja hylätyksi kokevaa Lokia – siitäkin huolimatta että Loki näyttäytyy elokuvassa täysin vinksahtaneena, hahmo ei ole läpeensä paha, eikä hahmo todellakaan jää Kostajien varjoon.

Kaiken kaikkiaan The Avengers on mainio toiminta- ja viihdepläjäys, josta halutessaan voi ammentaa syvempikiäkin teemoja – ainakin itse jaksan kerrasta toiseen liikuttua Lokin hahmon traagisuudesta ja Tony Starkin jatkuvasta hahmonkehityksestä, joka vain jatkuu elokuvasta elokuvaan.

Kutkuttavaa on myös se, että vaikka The Avengers on eräällä tavalla tietyn kauden loppu nitoessaan viisi aiemmin ilmestynyttä elokuvaa yhteen, se on myös samalla uuden kauden alku, mitä tulee Marvelin filmatisointeihin: kannattaa siis totuttuun tapaan istua teatterissa aloillaan ensimmäisten tekstien ajan, sillä niiden jälkeen nähdään pieni pätkä joka antaa vihjeitä tulevista elokuvista. Ensi vuonna päästäänkin nauttimaan jo ainakin kolmannesta Iron Man-elokuvasta ja toisesta Thor-elokuvasta. Myös huhuja ainakin Mustan Lesken nimikkoelokuvasta on liikkeellä. Jähtäväksi jääkin, petaavatko nämä tulevat elokuvat samalla tavalla tietä jollekin suurelle, spektaakkelimaiselle elokuvalle, kuten Marvelin viisi ensimmäistä elokuvaa petasivat The Avengersille, vai minkä suunnan Marvel valitsee elokuvilleen nyt.

Väliaikaistiedoitus

Anteeksi radiohiljaisuus, ylläpitäjän eli meikäläisen aika on ollut hieman kortilla viime aikoina ja SARJATULTA on jäänyt tässä kaikessa hulinassa hieman vähemmälle huomiolle. Nyt on kuitenkin yo-kirjoitukset tältä erää ohi – joskin filosofian ja elämänkatsomustiedon kirjoitukset saivat aikaan pienoisen kirjoittamiskammon, mutta tästä ollaan jo pikkuhiljaa pääsemässä yli… Tarkoitus olisi siis palata pian taas aktiivisten blogien joukkoon!

Anyhoo, tässä välissä tahtoisin muistuttaa että SARJATULTA ottaa myös ilolla vastaan muidenkin kuin vain mun kirjoittamia juttuja. Jos sulta löytyy siis pöytälaatikosta jollain tapaa sarjakuvia tai piirtämistä koskeva teksti, sen voi lähettää osoitteeseen sofia@locklit.org! Kirjoittajan nimi tulee tietysti näkyville, kuten myös linkki mahdolliseen internetkotiin. :) SARJATULTA kaipaa myös ihan “vakituisia” kirjoittelijoita – tän blogin perimmäinen tarkoitus kun on olla mahdollisimman monipuolinen sarjakuva-aiheinen blogi, eikä pelkästään mun henkilökohtainen äänitorvi… Tämän takia arvostelut jo kerran blogissa arvostelluista sarjakuvista ovat enemmän kuin tervetulleita!

Ensi viikonloppuna pitäisi uutta, “kunnollista” postausta olla tulossa – mä nimittäin käyn perjantaina katsomassa uuden, kauan odotetun The Avengers-elokuvan! Stay tuned siis!